OULAISTEN MUSIIKKIVIIKOT 2009
KOULULAULUT KAUTTA AIKOJEN - YHTEISLAULUTILAISUUS
ma 26.10. klo 19.00, Yläkoulun musiikkiluokka
Koululaulut herättävät paljon muistoja. Ne ovat aikojen kuluessa
välittäneet oppilaille arvoja, kuten työn, kotiseudun,
kotimaan, luonnon ja ystävyyden kunnioittamista. Tämän tilaisuuden
myötä Musiikkiviikot haluaa olla juhlistamassa 100 vuotta
täyttävää koulujen musiikinopetusta. Mukana on myös kuoroja
yhteislaulua vauhdittamassa.
"TÄNÄÄN EI HUOMISTA MUREHDITA" - LAURI TÄHKÄ & ELONKERJUU
ke
28.10. klo 19.00, Yläkoulun sali
LOPPUUNMYYTY! "Pohojanmaa
syrämes" on folkrockia soittavalla Lauri Tähkä & Elonkerjuu –
yhtyeellä. Uutta levyä tekevästä yhtyeestä on tullut viime vuosina
jo lähes legenda suomalaisen kevyen musiikin alalla. Kaupallinen
läpimurto tapahtui vuonna 2006, jolloin yhtye voitti myös
Emma-palkinnon. Lokakuun alussa Lauri Tähkä & Elonkerjuu lähtee eri
puolille Suomea ulottuvalle kiertueelle.
Kuva: www.lauritahka.com
"NYT JA AINA" - YÖLINTU
to 29.10. klo 19.00, Yläkoulun sali
LOPPUUNMYYTY! Yksi
Suomen menestyneimmistä iskelmäyhtyeistä on Yölintu, joka on
julkaissut yhteensä jo 10 albumia. Keväällä ilmestynyt ”Nyt ja aina”
on myös ensi syksyn konserttien teemana. Simo Silmu, Markus
Kuusijoensuu, Matti Silmu, Kari Heiskari, Mikko Taipale sekä
taustalla vaikuttava vahva tekijä Esa Nieminen luovat laadukkaan
viihdekonsertin reseptin.
Kuva: www.yolintu.fi
G.B. PERGOLESI: STABAT MATER
su 1.11. klo 14.00, Kirkko
Naiskuoro Välke
Anu Mattila, sopraano
Sirpa Kurra, altto
Timo Kinnunen, harmonikka
Joht. Tapani Tirilä
Stabat
Mater käsittelee Marian kärsimystä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen
aikana.
Solistit ovat omalta alueelta, sopraano Anu Mattila Oulaisista ja
altto Sirpa Kurra Haapavedeltä.
Naiskuoro Välke on vuoden vanha entisistä Oulaisten Nuorisokuoron
laulajista muodostunut kuoro. Italialaisen barokkiajan säveltäjän
Giovanni Battista Pergolesin teos saa normaalista poikkeavan
tulkinnan, onhan säestävänä instrumenttina harmonikka, jota
konsertissa soittaa Oulussa vaikuttava, kansainvälisesti ansioitunut
harmonikkataiteilija Timo Kinnunen.
PEKKA KUUSISTO JA VIVALDIN VUODENAJAT
ke 4.11. klo 19.00, Merkuriussali
LOPPUUNMYYTY! Maailman kuuluisimmasta konserttosarjasta on Musiikkiviikoilla
kuultavissa ainutlaatuinen, kamarimusiikillinen ja sähäkkä esitys
viulisti Pekka Kuusiston, Virtuosi di Kuhmo-jousikvintetin ja
kitaristi Ismo Eskelisen voimin. Ohjelmassa on lisäksi Luigi
Boccherinin kitarakvintetto ja Aaron Jay Kernisin sähköisesti
vahvistettu 100 Greatest Dance Hits.
Kuva: Tanja Ahola
"MUSIIKKIA SUOMEN SODAN AJOILTA" - KUUDENNEN KERROKSEN KAMARIYHTYE
to 5.11. klo 19.00, Yläkoulun musiikkiluokka
Maamme Venäjän keisarikuntaan liittäneen Suomen sodan päättymisestä
tulee kuluneeksi tasan 200 vuotta. Kuudennen kerroksen kamariyhtye
Helsingistä johdattaa kuulijansa tuon aikakauden musiikkimaailmaan
aidoin barokkisoittimin. Kamariyhtye esiintyy Oulaisissa
kokoonpanossa: Anna Kuvaja, fortepiano, Minna Kangas, barokkiviulu,
Laura Vikman, barokkiviulu, Tuula Riisalo, barokkialttoviulu sekä
Lea Pekkala, barokkisello.
"MAKUJA JA
MUSIIKKIA"
pe 6.11. klo 19.00, OULA/Ravitsemus- ja puhdistuspalveluyksikkö
Kolmatta kertaa musiikkiviikoilla järjestettävän kulinaaristen ja
musiikillisten nautintojen yhdistämisen menu koostuu tänä vuonna
Ruotsalaisuuden päivän ja Oulaisten isännöimän ystäväkuntatapahtuman
kunniaksi pohjoismaisista herkuista sekä koolla olevien
ystäväkuntien nuorten musiikkiesityksistä.
KULTTUURIA YLI RAJOJEN - YSTÄVÄKUNTAKONSERTTI
la 7.11. klo 13.00, Yläkoulun sali
Oulaisten kaupungilla on ollut jo 20 vuotta säännöllistä
musiikkiyhteistyötä pohjoismaisten ystäväkuntien (Leksand Ruotsissa,
Lillehammer Norjassa ja Hörsholm Tanskassa) kanssa.
Mukaan on liittynyt nyttemmin myös Karksi Nuia Virosta. Kaikista em.
kunnista saapuu Musiikkiviikkojen aikaan Oulaisiin yli 100
musisoivaa nuorta. 4.-8.11 pidettävä leiri huipentuu suureen
ystäväkuntakonserttiin, jossa mm. 100-henkinen yhteinen
sinfoniaorkesteri esiintyy kapellimestarina Anders Soldh Ruotsista.
Konsertissa kuullaan myös kaikkien ystäväkuntien omat
ohjelmaosuudet.
SOIHTULAN 100-VUOTISILTAMAT
la 7.11. klo 20.00, Soihtula
Alun perin raittiusseuran toimitaloksi rakennettu, mutta jo
1920-luvun alussa nuorisoseuralle siirtynyt Soihtula täyttää
rakennuksena 100 vuotta. Oulaistelaisille monenlaisia kulttuuri-,
liikunta- ja juhlarientoja tarjonneen talon taivalta juhlistetaan
iltamilla, joiden yhteistyökumppanina on Oulaisten nuorisoseura.
Luvassa on perinteistä iltamaohjelmaa ja lopuksi tietysti tanssia.
"NAINEN KUIN JÄÄTYNYT SAMPPANJA"
-PIENOISOOPPERA
su 8.11. klo 15.00, Juho Oksan koulun sali
Isänpäivän iltapäivään liittyy Ilkka
Kuusiston säveltämä (1999)
tiivistunnelmainen ja rakenteeltaan ehyt kaksinäytöksinen
kamariooppera kirjailija Aino Kallaksen (1878–1956) elämästä
mezzosopraanolle, miestanssijalle ja kolmelle soittajalle. Paljon
positiivista huomiota saaneen pienoisoopperan ensi-ilta oli viime
lokakuussa Savonlinnan teatterissa. Vesa Tapio Valon ohjaaman
pienoisoopperan rooleissa ovat Tarja Pihlainen (sopraano) ja Hannu
Hyttinen (tanssi). Triossa soittavat Hannu Salmenkivi (piano),
Susanna Mieskonen-Makkonen (viulu) ja Ilkka Vesioja (sello).
"VIRSIÄ"
- ESA RUUTTUNEN JA SELLOTRIO
ke 11.11. klo 19.00, Kirkko
Kolme sellistiä – Jussi Makkonen, Seeli Toivio ja Matti Makkonen –
luovat syvän ja täyteläisen soinnin, jonka kruunaa kansainvälisesti
arvostettu baritoni Esa Ruuttunen. Kirkossa
järjestettävän konsertin ohjelmisto koostuu Esa Ruuttusen laulamista
virsistä ja sellotrion välisoitoiksi soittamista negro
spiritualeista.
PMMP
to 12.11. klo 19.00, Yläkoulun sali
Paula
Vesala ja Mira Luoti ovat vuonna 2002 perustetun viisihenkisen
PMMP-yhtyeen keulahahmoja. Maaliskuussa julkaistiin yhtyeen neljäs
albumi, ja kaikkiaan yhtyeen levyjä on myyty yli 300 000 kappaletta.
Aiemmasta tuotannosta tutut ”Matkalaulu” ja ”Rusketusraidat” ovat
vielä kuluvankin kesän suosikkeja.
Kuva: www.pmmp.fi
UMO JA HOW MANY SISTERS,
KAPELLIMESTARINA KIRMO LINTINEN
pe 13.11. klo 19.00, Yläkoulun sali
UMO Jazz Orchestra, alansa ainoa ammattiorkesteri Suomessa ja yksi
maailman johtavista big bandeista rantautuu Oulaisiin kahdeksi
vuorokaudeksi. Iltakonsertin solistiryhmänä on täysin omanlaisensa
soundin kehittänyt How Many Sisters–lauluyhtye (Anna-Mari Kähärä,
Mervi Hiltunen ja Pirjo Aittomäki). Jo päivällä saa koulunuoriso
kuultavakseen konsertin, joka on läpileikkaus jazzin historiasta ja
voi osallistua UMO:n jäsenten työpajoihin. Kuva: Jukka Rapo,
www.umo.fi
TAIKAPEITTO - LASTENKONSERTTI,
UMO JA SATU SOPANEN
la
14.11. klo 15.00, Yläkoulun sali
TV:n
Pikkukakkosestakin tutun Satu Sopasen ja UMO:n taikapeitto lennättää
lapset ja heidän vanhempansa huimiin seikkailuihin. Musamatka ei
jätä kylmäksi ketään. Svengaavat sovitukset, hauskat leikit ja
lapsenmielinen energia takaavat laadukasta kuunneltavaa koko
perheelle.
Kuva: www.satumusiikki.fi
TANSSIN JUHLAA - UOTINEN JA NUOREN TANSSIN MENESTYJÄT OULAISISSA
su 15.11. klo 13.00, Yläkoulun sali
Jorma
Uotisen "Diiva" valloittaa jokaisen yleisön ainutkertaisen
hurmaavasti. Tunneasteikkoa laidasta laitaan, höysteenä tuoliröykkiö
ja jormamainen huumori. Askelia jokivarsilla-ryhmä tanssii Alpo
Aaltokosken Taiteilija ja nuori-työpajoissa heille luoman
”Lentoon”-teoksen. Kuopion Musiikkilukion ryhmä tuo menestyksen
tuulahdukset Arktisista askelista ja Showtanssin MM-kisoista. Espoon
Tanssiopisto lisää tanssin kirjoon nykyilmeiset klassisen baletin ja
stepin menestysnumeronsa.
Näytös toteutetaan yhteistyössä Jokilaaksojen Tanssitaiteen Tuki
ry:n kanssa ja sitä ovat tukeneet myös OPM:n lastenkulttuurijaos,
Oulun läänin taidetoimikunta ja Jokilaaksojen kulttuuritoimikunta.
Kuvat: www.liikekieli.com
|